Terveisiä täältä Sveitsin Rinikenistä. Ulkona on +5°c lämmintä ja taivas tänään pilvessä. Täällä on vietetty hieman erilainen viikonloppu ihan pääsääntöisesti kotona, minuun iski Torstaina ruokamyrkytys ja jollain ihmeen konstilla onnistuin sen siirtämään myös murulle ja nämä "lähihoitajan" roolit vaihtuivat juuri sopivalla ajoituksella.
Joululomalta paluun jälkeen arki jatkui etätoimistotöissä. Itse en ole juurikaan ollut kiinnostunut vallitsevasta epidemiasta, oikeastaan sen enempää kun että ollaan tarkistettu kulloinkin voimassa olevat suositukset ja rajoitukset ja jatkettu elämään aika normaaliin tahtiin, mehän nyt kun ollaan tällainen "korona-pari" eli suunnilleen koko yhteisen matkamme ajan jossain on hölisty koronasta niin kai me tämä ajanjakso tullaan pitkään muistamaan sen kuitenkaan antamatta estää normaalia elämää. Kolmas piikki tuikattiin männä Tiistaina.
Jos jostain pitäisi vähän olla nyrpeä, tämä etätoimistotyö on vähän hanurista. Meillä on aivan mahtava koti jonka aikanaan olen asuinpaikakseni valinnut ja sittemmin kumppani tähän muuttanut, koti on kiva ja täällä on upea tunnelma muuten, mutta työn ja kodin haluaisin kyllä erottaa toisistaan. Hän opiskelee aamut Aargaussa ja ilta-päivät kotona, vähän harmittaa skipata hänet koko ilta-päivän kun koitan hiuksia päästäni repien keskittyä omaan toistaiseksi vielä haastavaan työhöni.
Tällainen tasainen elämä on kuitenkin mukavaa. Aiempi reissu-työläisen elämä on historiaa ja päivät ovat oikeasti noin kahdeksan tunnin mittaisia ja niitä on 5 viikossa, ihan uutta minulle. Meillä vapaa-aikaan kuuluu kauppareissut Saksan puolelle rajaa viikonloppuisin, Sunnuntaisin käydään kylpylän saunassa ja arki-iltaisin liikutaan aktiivisesti läheisessä isossa metsässä ja tehdään kotona hyvää, maailman parasta ruokaa. Noin kerran kuukaudessa lähdetään kotoa jonnekkin kauemmaksi viikonloppuna, sukset ja monot otettiin Suomesta mukaan ja nyt haaveillaan ensimmäisistä hiihtoreissuista näillä kulmilla. Vaikka ihan Rinikenissä ei lunta olekkaan niin ei kovin kauas tarvi mennä että maaston korkeus nousee yli tuhanteen metriin ja lumiraja tulee vastaan.
Täytyy kyllä tähän todeta että muutama asia piti mennä vaikeamman kautta ja tähtien asettua oikeille paikoilleen että sai sellaisen elämän kun mistä olen aina haaveillut, mutta on tämä elämä vaan upeaa aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti