Jäi hyvä mieli viikonlopusta, laskuvarjohyppyjä tuli yhdeksän ja Sunnuntaina hypättiin todella vaihtelevassa kelissä neljä hyppyä. Viimeisellä hypyllä oli ukkosrintama vieressä mutta ei onneksi osunnut kohdalle.
Harrastin joskus aikanaan tarkkuushyppyä, se on laskuvarjohypyn laji jota hypätään erikseen siihen tarkoitetulla varjolla ja koitetaan laskeutua maaliin mahdollisimman tarkasti. Seurasin erään tytön tarkkuushyppy harjoittelua ja taisin ihastua, lajiin itsekkin jälleen. Ongelma on että ostin juuri viime talvena Ameriikasta uuden ns. nopean laskuvarjon ja nyt tekisikin mieli saada tuollainen edellä mainittu väline. Katsotaan jos tulevana talvena hankkisin.
Muuten viikko on alannut mukavasti. Tämä viikko menee e-house testeissä Unter Siggentahlissa, tuossa viiden kilometrin päässä kotoa. Teknisesti tarkoittaa sitä että nuo meidän laitteet asennetaan sellaiseen isoon 'merikonttiin' joka toimii myös sähkötilana tulevassa asennuspaikassa, testaamme kaikki kontin sähköistykset täällä ennen kuin kontti lähetetään asiakkaan luokse.
Oli ehkä vähän tylsää hyppäämistä ja tekniikkaa tämä blogi mutta sepä oli minun normaalia elämää täällä Sveitsissä. Mukavaa viikkoa sinne kauas.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti