30.4.2011

Vappu viikonloppu Sveitsissä..

 Mukavaa Lauantai iltaa täältä Pohjois-Sveitsistä. Oli mukava lyhyt viikko ja nyt on jälleen viikonloppu. Huomenna on Vappu joka täällä Sveitsissäkin näkyy esimerkiksi ilmapallojen muodossa.
 Itse olin tänään jälleen Triengenissä hyppäämässä laskuvarjolla, mukavaa oli ja sain kaksi hyvin onnistunutta hyppyä sekä jälleen uusia kavereita.
 Harmikseni jouduin todeta että moottoripyörässä jäi virta päälle päivän ajaksi ja illalla kun piti lähteä kentältä 35km kotiin niin pyörä ei käynnistynytkään. Ruuvasin akun mukaani ja eräs uusi kaverini laskuvarjohyppy porukoista ajoi minut tänne kotiini. Jos tässä yön aikana lataisi akun ja omatkin 'akkunsa' ja sitten jälleen aamulla lentokentälle takaisin.
 Eilen olin tekemässä autokauppoja, kaupat syntyivät ja hankin itselleni pienen Opel merkkisen kulkuneuvon. Saan auton vasta viikon päästä. Tein kaupat tuttavani kanssa joiden perheestä menehtyi perheenjäsen reilu kuukausi sitten, nyt he halusivat luopua tämän edesmenneen henkilön ajoneuvosta ja minä ajattelin tarjota autolle uuden kodin, hinta oli varsin edullinen.
  Pian alkaa ollakkin kaikki mitä tarvii, vaimon paikka vielä tosin pitää pistää avoimeksi :)

Ei kommentteja: