Mukava ja rentouttava viikonloppu alkaa kaartua loppua kohden. Eilen Lauantaina sain viimein postista hakea internettiä varten saapuneet laitteet ja nyt toimii ihan oma laajakaista täällä kotona. Minulla oli eilen myös ilo tavata uusia tuttavia Aaraun kaupungissa.
Yhteiset tuttumme Kaustiselta saattoi puhelinnumerot yhteen minun ja näiden uusien tuttavieni kanssa. Aaraussa asustelee nuoripari joista toinen on saapunut aikanaan Suomesta ja talon emäntä on kotoisin Sveitsistä. Sain mahdollisuuden saunoa ja nauttia maukkaan päivällisen heidän luonaan, kiitos tästä asianomaisille.
Tänään Sunnuntaina ruuvailin moottoripyörää tuossa kotipihalla. Vanha pyörä kun on niin pientä säätöä pitää tehdä. Korjasin 'rämiseviä' muovi katteita siten että räminät hävisivät, nyt pyörällä on ilo ajella. Kävin myös päivän mittaan moottoripyöräliikkeessä katsomassa uutuuksia sekä tein pieniä hankintoja.
Illalla lähdin käymään vielä toistamiseen saunassa tälle viikonlopulle. Tuo lähellä sijaitseva kylpylä on hieno paikka vaikkakin eilinen saunominen kerrostalon katolla vei voiton.
Mukavaa alkavaa Maaliskuun viimeistä viikkoa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti