Sunnuntai ja lepopäivä...

 Aurinko on tänään paistanut Helsingissä, itselleni tuo luonnonilmiö on aina merkityksellinen asia. Kun tässä harmauden keskellä aurinko nostaa itsensä esiin pilven takaa, on se kuin taikaisku joka sytyttää koko miehen tuleen ja saa voimaan hyvin. Olen tässä viimeaikoina miettinyt sitä, millainen energiamäärä meneekään hukkaan tällaisessa maassa kuin Suomi, silloin kun elämme harmauden keskellä.
 Moni ihminen reagoi syksyn ja talven harmauteen erilailla, toiset osaa ottaa ilon irti pimeistä illoista kynttilän valossa, toiset ovat harmaita kilpaa kelin kanssa ja toiset kärsii vielä enemmän. Luulen kuitenkin että keskiarvossa jäädään 'pakkasen puolelle' ja tämä karu kansa pääosin hankkii depressiivisen olotilan itselleen joka sitten kestää pitkälle talveen.
 Sinänsä kevät on hienoa aikaa sitten kun se tulee, keväässähän ei ole erikoista muuta kun että aurinko voittaa harmauden ja sulattaa jään. Miksi se sitten vaikuttaa ihmisiin niin monin eri tavoin? Tämä talvi on kuin jääkausi joka painaa meidät kerroksen alle, ahtaa, puristaa ja litistää kasaan. Kevään koittaessa alamme nousta koloistamme, elää jälleen ja löydämme ilon elämään.
 Joku sanoo että on rikkaus kun on neljä eri vuodenaikaa, minun mielipiteeni on että on suunnaton katastrofi kun meillä on neljä eri vuodenaikaa. Jos itse saisin valita, valitsisin kesän jatkuvaksi olotilaksi. Voin kyllä ihailla lunta vaikka valokuvista tai syksyn pimeyttä menemällä paikkaan johon päivä ei paista mutta tätä kauheutta en niin kovinkaan mielelläni olisi todistamassa.
 Huomennakin joku hakee aamusta sairaslomaa ihan vaan sen takia kun talvi hieman masensi... Voita itsesi,  hanki etelän lomamatka ja varmista ettet se ole sinä.
  Mukavaa Isäinpäivää ja appelsiinin raikasta syksyä!