Päivän aiheenani on kansan kirkosta eroaminen.. Olen huvittuneena seurannut aaltoa mikä on menossa eroamisten määrän suhten ja kuinka se kumuloituu ja kasvaa jatkuvasti. Itse katson asiaa ensinäkin siitä perspektiivistä että olen toiminut ent. kotiseurakuntani (ev.lut) kirkkoneuvoston jäsenenä sekä saman neuvoston taloudellisen jaoston jäsenenä edellisen kirkollisvaalikauden.
Aivan ensimmäsenä se mikä minua asiassa huvittaa on se että nyt vasta herätään huomaamaan että turha on kirkollisveroa maksaa ellei koe koko ajatustakaan omaksi. Taivaspaikkaa sillä ei kyllä ansaita että verot maksetaan. Mielestäni hengellisessä mielessä tämä vallitseva tilanne ajaa asiaa oikeaan suuntaan ja lopulta kirkon jäsenenä ovat he jotka kokevan Raamatun sanan omakseen ja omaavat luterilaisen maailman katsomuksen.
Tiedän kokemuksesta että jopa seurakuntia itseään kiinnostaa (ev-lut. huom) enemmän seurakuntaan kuuluvien rahat kun heidän henkinen hyvinvointi. Yhteisöverotuksen tuotto ja sen oikea sijoittaminen ovat jopa seurakuntien paimenien intressi enemmissä määrin kun mennä esim. kylille auttamaan sairaita ja saattamaan heitä Jumalan sanan eteen. Tätä henkilökohtaisesti en käsitä.
Näen niin että kirkkoon kuuluminen ihmisille jotka eivät ota sanomaa vastaan jopa "lyö korville"... Monesti tällaisissa piireissä kuvitellaan että käynti joulukirkossa on se riittävä määrä Jumalan palvelemista vuodelle. Tässä tapahtuu salakavala huijaus joka pitää ihmiset kaukana kirkosta tuon muun ajan harrastamassa mitä syntisimpiä maailman huvituksia. (itsekkin harrastan)
Luterilaisen eräänä suurena ongelmana näen välittämisen puutteen. Tietty liturginen laitosmaisuus paistaa kaikesta ja välilä tuntuu että kirkko on heti verotoimistosta seuraavaksi kuivin paikka. Verotoimistossa käydään vuosittain uusimassa verokortti ja ilmeisesti samalla logiikalla joulukirkossa uusimassa nimet taivaan kirjoihin.
Kirkosta tarjotaan kirkollisveroa vastaan tietyt palvelut kuten lapsikaste ja konfirmaatio. Häihinkin pääsee juhlallisesti ja sitten aikanaan saa siunauksen hautajaisissa. Mielestäni tämä ei riitä hoitamaan ihmisten hengellistä puolta tarpeeksi. Kirkossa kirkkoviikon oikeastaan ainoa tapahtuma on sunnuntai aamuun sijoittuva Jumalan palvelus.. Suomalaiselle duunarille moinen aika ja Jumalan palveluksen kuivakkuus ovat kaukana tavoittamattomissa. Perjantai-iltana kun ihmiset alkaa viettää viikonloppua joka toisilla jatkuu la-päivän ja mahd. la. illankin niin on sanomattakin "selvää" ettei kirkko sunnuntai aamuna houkuttele. Ja kun ei houkuttele ollaan kierteessä joka jossain vaiheessa saa irroittamaan kaikki siteet kirkosta ja näin ollen tapahtuu eroaminen.
Itse olen seikkailijana omaksunut laajemman maailmankatsomuksen ja ole aina pitänyt siitä että saan kurkistaa myös "suljettujen ovien taakse" 30 kriisin vaiheilla huomasin että seikkailua voi tehdä ihan omassa tutussa ympäristössäänkin.
Olen ollut Islamilaisissa maissa usein ja vaikkakaan heidän aatteet ei edes osittainkaan sovi yhteen omieni kanssa niin silti voin tunnustaa että on jonkinmoista eksotiikkaa herätä imaamin rukoukseen muslimi-kirkkojen torneissa..
Samanlaista eksotiikkaa voi kokea ihan omassa kotikunnassaan kun ottaa ja lähtee tutustumaan uskonnon osa-alueella vapaisiin suuntiin ja katsomaan heidän tarjontaansa läpi. Itse olen kotoisin alueelta jossa on aina katsottu kieroon jos matkapassissasi lukee Helluntailainen. Pabtisti tms... Rohkenen kuitenkin väittää olevani niiden etuoikeutettujen asemassa jotka ovat saannet tutkia laaja-alaisesti ihan näiden kaikkien vapaiden suuntien tarjontaa. En käsittele tässä jutussa omaa uskoani mutta haluan kertoa näkökantojani asiaan.
Useamman vapaan-suunnan yhteisöt ovat omaksuneet perheen omaiset piirteet eli näissä eri seurakunnissa ollaan tiivis hyvinvoiva yhteisö jotka seuraavat ohjeenaan Raamatun tekstejä. Tämä on ensimmäinen positiivinen ero nähden ev-lut. kansankirkkoon.
Tämä perheenomaisuus on mielestäni viilannut vapaissa suunnissa monta asiaa kohdalleen. Yksi on viikko-periodin täyttäminen sopivissa määrin hengellisillä "rennoilla" tilaisuuksilla.. En varmaan mene pahasti pieleen jos sanon että on tavanomaista että keskiviikko iltana klo 19 on viikon ensimmäinen kokous. Sitten tulee viikonloppu pe & la. illoille on näissä seurakunnissa monesti hyvin mukavia kokouksia jotka mielestäni ovat jopa Suomalaista duunaria ajatellen taktisesti tärkeimmät illat. Jos näinä iltoina edes toisena on vaivautunut Herran sanan ääreen niin on melkein "selvää" että myös sunnuntai aamuna jaksaa nousta päättämään viikon sunnuntain Jumalan palvelukseen joka yleensä on edellä mainittuja juhlallisempi.
Tuo edellä oleva on kaava jolla hengellinen ravinto saadaan varmaankin jaettua paremmin kun mitä ev-lut puolella on tapana. Toivon että kun ylimmääräiset ihmiset on poistuneet kirkon piiristä ja tosi-uskovaiset jäävät jäljelle niin he ymmärtäisivät laajentaa tätä kuviotansa muotoon että kokouksia olisi viikolle useampia eivätkä nekään muistuttaisi tylsiä kinkerimäisiä jorinoita.
Mutta nyt siis on murrosvaihe menossa ja vapailla suunnilla riittää myös nyt työtä yrittäessään ottaa turvaverkkoon nämä ihmiset jotka eroavat ja jäävät ilman joulukirkkoakin. Pitää kyvetä poistamaan ennakkoluuloja myös maaseudulla ja saada ihmisiä tämän ihmeellisen elämän ja kuoleman kestävän seikkailun pariin jonka matkaoppaana itse Herra on. Vinkiksi teille ev-lut. kirkon jäsenille jotka karvat pystyssä tätä luette ettei siellä vapaiden suuntien kokouksissa mitään ihmeellistä tapahdu. Ei siellä purra syödä toisiaan tms... Herran sana on siellä sama kun teilläkin mutta se vaan tuodaan esiin inhimillisellä tavalla.
Että näin... Etsivä löytää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti