26.9.2016

Sunnuntai ilta Texasin kodissa..

 Tässä vaimoa ikävöin ja valmistaudun tulevan viikon työkuvioihin. Heinäkuusta saakka olen nukkunut yöni kotona mutta nyt huomenna lähden Amerikan kiertueelle, palailen jälleen Illnoisin osavaltioon paikkaan jossa vietin keväällä pitkän aikaa, paikkaan joka sitten pistettiin palamaan ja nyt tarvisi mennä korjaamaan laitos jos sen vielä saisi joskus käyntiin...

 On ollut mukavaa olla kotona pitkään, tästä käsin käydä lähialueella töissä ja hoidella omiakin askareita vapaa-ajalla. Oikeastaan aika harvinaista meikäläiselle että on saanut pitkään olla samassa paikassa.
 Vapaa-ajasta olen koittanut kuluttaa suuren osan liikunnallisissa harrastuksissa, juokseminen, uiminen ja nykyään pyöräily täyttä mukavasti päiväohjelmaa ja koitan rakentaa muun toiminnan liikunnan ympärille. Työmatkoilla liikunta kuitenkin kärsii tai ainakin on helpompi keksiä tekosyitä, huomenna pääsee kuitenkin lenkille vähän viileämmissä olosuhteissa, tämä Houstonin kesä on ollut tosi kuuma liikuntaakin ajatellen.

 Viikonlopun aikana sain hankituksi kotiimme stereot, tai no vahvistimen ja oivat kaiuttimet. Lähdin ostamaan tietokoneen kaiuttimia mutta noinhan siinä sitten kävi. Nykyajan stereot on kivoja kun niissä on Bluethooth toiminto niin kaikki vehkeet kännykästä lähtien yhdistyy stereoihin lähes automaattisesti. Tällainen stereoiden värkkääminenkin on itselleni siinä mielessä merkityksellistä että kun on lähes 8vuotta ollut tienpäällä olematta missään pidempään niin ei ole tullut tuollaista edes ajateltua, ehkä joku päivä voisi jäädä pysyvästi kotiin, missä se koti sitten onkin... Toivottavasti jossain maaseudun rauhassa kaukana kaikesta..

 Tällaisia Sunnuntai illan ei niin laadukkaita höpinöitä täältä Texasista,

PS: käykäähän katsomassa Sully elokuva, kertoo siitä New Yorkin A320 pakkolaskusta Hudson jokeen, oli mielestäni mukavasti tehty reilu 90min elokuva, kävin eilen elokuvateatterissa katsomassa.

Ei kommentteja: