Eilen saavuin viikonlopuksi Kaustiselle kotiin. Tässä on tullut mm. urheiltua, käytyä kansanmusiikki juhlilla ja hieman ostoksilla maakunnan pääkäupungissa ja samalla syntymäkaupungissani Kokkolassa.
Aamulenkillä ihailin Salonkylän kesäistä luontoa ja erityisesti sitä että tässä kylässä maailman kehitys ei ole vielä pilannut sitä tunnelmaa joka jo aikalailla muualla alkaa olla menetetty.
Ilta-päivän suunnitelmat näin lauantaina on lähteä jälleen tuonne 12km päähän keskustaan juhlille ja ehkä jossain vaiheessa pyörähtää saunomassa kotona. Yhteydenottoja Ameriikkaan olen myös haaveillut tekeväni myös tänään :)
Huomenna illalla lennän kotiin Helsinkiin että kerkeän aamun koneeseen kohti Sveitsiä. Viikko alkaa työrupeamalla Sveitsin tehtailla ja katsoo sitten milloin sieltä pääsee pois, seuraavana sunnuntaina on jo lähdettävä uudelle keikalle joten sitä ennen on tultava Suomeen käymään.
Mukavaa kesäistä viikonloppua, toivottavasti ei sada liikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti