29.7.2009

Eesti reissu turvallisesti takana...

Kas noin, kolmen tehopäivän mittainen retki Eestiin on turvallisesti takana. Tänään pääsin ilta-päivällä lähtemään työmaalta ja niinpä pöristelin rauhassa kohti Tallinnaa. Matkalla hieman pysähdyin myös valokuvaamaan Eestin kauniita peltomaisemia, pellot on ihan eriilaisia kun täällä Suomessa, jotenkin ne muistuttavat vanhanaikaisia peltoja / niittyjä vielä enemmän..

180km matka Tallinnaan meni hienosti ja jäi vielä laivaa odotellessa aikaa kiertää autolla pitkin Tallinnan katuja, eksyinpä vahingossa vanhan-kaupungin aluelleekkin ja se oli virhe, sen verran humalaisia Suomalaisia turisteja siellä poukkoili että sai tosissaan olla varovainen ettei tullut osumia.

Aivan ehdoton paikka syömiseen Tallinnassa on " Old Hansa " niminen ravintola vanhan-kaupungin vanhalla torilla, suosittelen kirjoittamaan nimen muistiin jos siellä päin liikut ja kokeilemaan ravintolaa, muista käydä tutustumassa myös sisällä mm. vessoihin, ne ovat kokemisen arvoiset, ruokalista tosin on ensin vähän hankalaa tajuta mutta kun sen useampaan kertaan tavaa niin kyllä se selkenee.

Laivamatka meni Tallinkilla nätisti ja ennen puolta yötä olin kotona. Huomenna on toimistopäivä mikäli aamulla herää töihin :)

Ei kommentteja: